Osuuskunta

Taloyhtiön rinnalla Kotipehkussa toimii Osuuskunta Kotipehku, joka keskittyy asukasviihtyvyyden parantamiseen ja erilaisten palvelujen ja tapahtumien tarjoamiseen osakkailleen. Palveluja ovat esimerkiksi kuntosali välineineen ja puutyöhuone.

Kaikilla Kotipehkun asukkailla on mahdollisuus liittyä osuuskuntaan. Osuusmaksu on 20 euroa/asunto. Maksu palautetaan, mikäli osuuskunnasta eroaa. Osuusmaksu oikeuttaa osuuskunta-avaimeen, jolla pääsee:

  • kuntosalille,
  • puutyöverstaalle,
  • maakellariin sekä
  • osuuskunnan varastohuoneeseen (Yhteistalon pyykkituvan yhteydessä).

Lisäksi osuuskunnan jäsenet ovat oikeutettuja käyttämään osuuskunnan välineistöä, jota säilytetään yllä mainituissa tiloissa (esim. printteri/skanneri, kuntolaitteet, työkalut, astiastot, tekstiilipesuri). Osuuskunta hankkii myös vuoden ympäri perunoita osakkaiden vapaaseen käyttöön kellariin sekä järjestää erilaisia vuosittaisia tapahtumia kuten kesäjuhlat ja syysretki.

Toiminta vaatii varoja, jotka osuuskunnan kohdalla tulevat Yhteistalon siivouksesta. Tästä johtuen vastineena osuuskunnan tarjoamista palveluista ja tiloista jäsenten tulee osallistua siivousryhmiin, jotka hoitavat Kotipehkun päiväkodin / Yhteistalon viikkosiivouksia. Siivousvuoro osuu jokaisen ryhmän kohdalle noin 6 kertaa vuodessa.

Liittyminen osuuskuntaan tapahtuu maksamalla osuusmaksu 20 euroa / asunto tilille: FI 80 80001 50106 5206

Osuuskunnan päätöksenteko

Osuuskunta Kotipehkun virallinen vuosikokous järjestetään vuosittain keväällä. Vuosikokouksessa valitaan hallituksen jäsenet. Osuuskunnan hallitus koostuu Kotipehkun asukkaista ja se kokoontuu muutaman kerran vuodessa. Kokoukset ovat kaikille avoimia. Osuuskunnan toiminta perustuu sen osakkaiden aktiivisuuteen. Käytännössä Osuuskunnan hallitus tekee päätökset yhteisistä hankinnoista ja tapahtumien budjetoinnista, joita jäsenten on mahdollista vapaasti esittää hallitukselle.

Tervetuloa mukaan osuuskuntatoimintaan!

Hallitus 2024-2025

Puheenjohtaja: Kaisu Tervo

Varsinaiset jäsenet:
Pirjo Lindfors
Elise Pedersen
Taina Raitanen
Päivi Rantanen
Maiju Hirvonen

Osuuskunnan hallitukseen saat yhteyden sähköpostitse osuuskunta.hallitus (at) kotipehku.net